Järki kiistojen kohteena

 

 

Moderniin tieteeseen liitetään yleensä rationaalinen ajattelu ja toiminta. Näiden tuntomerkkeinä pidetään johdonmukaista ja ristiriidatonta päättelyä, perusteltuja mielipiteitä sekä kykyä ennustaa ja hallita, tuottaa tai torjua, ympäröivän luonnon tapahtumia. Vaikka moderni tiede on kehittynyt länsimaissa, sitä harjoitetaan kaikkialla maailmassa ilman yhtenäisyyttä häiritseviä paikallisia erityispiirteitä. Tiede on suuresti edistänyt kykyämme ennustaa ja hallita luonnonilmiöitä. Se on myös tuottanut hedelmää teknologiana, joka on vaikuttanut nykyajan ihmisen elämään huomattavasti. Parhaillaan teknologia on muuttamassa elämää käytännöllisesti katsoen kaikissa maailman maissa, mutta tämä muutos ei kuitenkaan välttämättä aina ole parempaan suuntaan. Teollisuusmaat ovat joutuneet tilanteeseen jossa niiden ympäristöä uhkaa vakava saastuminen ja myrkyttyminen. Maailman luonnonvarat eivät myöskään riitä vastaamaan nopeasti kasvavan väestön tarpeita.

 Loppujenlopuksi syy näihin ei kuitenkaan ole itse tiede, vaan sen käyttö. Teknologian ja teollistumisen vastapainoksi on myös alkanut kehittyä niinsanottuja ei-järjellisiä uskomuksia. Se ilmenee erilaisina taikauskoisina kuvitelmina kohtaloamme ohjaavista yliluonnollisista voimista ja mahdeista, sekä erilaisina oikeaan elämäntapaan johdattavina viisausoppeina. Tätä kehitystä voidaan kutsua niin sanotuksi "järjen kriisiksi".

 Toisena osana järjen kriisiä voidaan pitää sitä, että aikamme filosofoit, kirjailijat ja tiedemiehet pohtivat kriittisesti tieteen järjellisyyttä.

 

 Yksi rationaalisuuden kiistelyaiheista on muiden, kuin oman kulttuurin järkiperäisyys. Sivilisaatiomme on levinnyt ympäri maapalloa. Kun eri kuttuurit ovat aikoinaan kohdanneet toisensa, on alettu pohtia toisen kulttuurin järjellisyyttä. Jos vierasta kuttuuria tarkastelee vain oman kuttuurin kautta, sitä on lähes mahdotonta ymmärtää. Vieraan kuttuurin ymmärtäminen edellyttää sen kielen ja tapojen ymmärtämistä. Näiden täydellinen ymmärtäminen edellyttää osallistumista vieraan kuttuurin elämään. Pelkkä vieraan kulttuurin kielen ja tapojen hallitseminen ei riitä antamaan tarpeeksi kattavaa kuvaa siitä, pitää myös ymmärtää niiden syvällisempi merkitys. Mutta onko toisen kuttuurin täydellinen ymmärtäminen edes mahdollista? Se riippuu paljolti siitä, miten erilaisia ne kaksi kulttuuria ovat, jotka yrittävät ymmärtää toisiaan. Se mikä on järkevää toisen näkökulmasta, saattaa tuntua järjettömältä tai taikauskoiselta toisen näkökulmasta. On myös vaikea sanoa, kumman kuttuurin arviointi on oikea. On ehkä niin, että jokaisella kulttuurilla on oma järkevyyden mittansa ja että mikään oikeudenmukainen vertailu rationalisuuden eri muotojen tai asteiden välillä ei ole mahdollinen.

 Toinen ongelmallinen kiistelynaihe on kykymme ymmärtää menneitä aikoja, kuolleita kulttuureita. Näihin kulttuureihin on mahdotonta enää päästä sisälle ja ymmärtää niitä sitä kautta. Päätelmät näistä kulttuureista on tehtävä vain niistä säilyneiden tekstien ja esineiden pohjalta.

 Kiistelyt Rationalisuudesta ovat ainakin osoittaneet, että järkevyys, eli rationalisuus on paljon moniulotteisempi käsite kuin edistys- ja kehitysuskon täyttämässä länsimaailmassa aikaisemmin tajuttiinkaan.

 

 

                                      

                               Luonnon laki - järjen ohjenuorana

 

 

 Antiikin Kreikan filosofian ja tieteen psykologisena pohjana voidaan pitää uskomusta, että ihmisajatus pystyy omasta voimastaan, ilman yliluonnollisten auktoriteettien tukea, käsittämään asioiden loogisen merkityksen ja sisäisen järjestyksen. Tätä voidaan sanoa uskoksi maailmanjärjestyksen käsitettävyyteen. Se ilmeni myös  renesanssiaikana uuden ajan tieteen pioneereilla heidän uskossaan että "luonnonkirja" on ihmisen luettavissa, kunhan hän vain opettelee sen matemaattisen kielen jolla tämä kirja on kirjoitettu. Tälläinen usko, että olemassaolo on käsitettävää, on perustana modernille tieteelle. 

 Kreikkalaisille maailmanjärjestys oli eunomia, eli lainmukainen ja oikeutta noudattava asioiden järjestys. Heidän universuminsa oli kosmos ja sellaisena se oli myös hyvä ja kaunis. Kun sitten kuvitelma kosmisesta järjestyksestä vuorostaan käsitettiin malliksi tai normiksi hyvälle ja oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle, heijastui siinä luonnosta yhteiskuntaan ajatus, joka alun perin itse kuului sosiaaliseen elämään.

 Kreikkalaisten tiedettä voidaan kuitenkin arvostella joiltakin osin. Siinä ei ymmärretty eroa "laki"-sanan kahden eri merkityksen välillä. Heille oli sama asia sekä normi, jonka mukaan tulisi käyttäytyä ja toimia, että itse laki, joka kertoi miten täytyi toimia. Kreikkalaiset luonnonfilosofit eivät myöskään näytä ottaneen huomioon, että maailman järjestystä koskevia ajatuksia tulee soveltaa kokemuksen kautta, eikä suoraan yleistää.

 

 

                                                                                          Mikko Laakkonen 96E